Tyhjentäkää aikataulunne ja merkitkää kalentereihinne 7.-8.3.2019. Historian ensimmäinen WordCamp Nordic järjestetään Helsingissä, Suomessa, ja me olemme loputtoman innoissamme! Tämä on WordPress-tapahtuma, josta et halua jäädä pois. Yksitoista Kinstan tiimin jäsentä on menossa paikalle, ja meistä olisi ihanaa tavata teidät kaikki ja jutella teidän kanssanne.

Olit Kinstan asiakas tai et, tule sanomaan hei! 👋 Meistä on ihanaa keskustella WordPressistä ja siitä, miten WordPress voisi auttaa sinun yritystäsi.

WordCampit ovat hetkiä, jolloin kilpailijat tekevät aselevon ollakseen yhteydessä asiakkaisiin ja jakaakseen rakkautta WordPressiä kohtaan Click to Tweet

Mikä on WordCamp?

WordCampit ovat yksi tekijöistä, joiden avulla mieletön avoimen lähdekoodin WordPress-yhteisö erottuu muista. Niille, jotka eivät ole koskaan osallistuneet WordCampiin, kerrottakoon, että kyseessä on konferenssi (yleensä paikallisten johtajien järjestämä), jonne ihmiset kerääntyvät oppimaan uusia WordPress-tietoja ja -taitoja.

Ne tarjoavat erinomaisia tilaisuuksia uusien ihmisten tapaamiseen ja tiedon jakamiseen. Paikalla on yleensä esimerkiksi erilaisia käyttäjiä, ohjelmistokehittäjiä, eri yritysten edustajia ja muita innokkaita, joilla ei välttämättä ole lainkaan teknistä osaamista. Se on aika, jolloin kilpailijat julistavat aselevon saadakseen yhteyden käyttäjiinsä ja tehdäkseen yhteistyötä WordPressin tehokkaamman käytön parissa. Yksi tyypillisistä keskustelunaiheista on, miten CMS muokkaa liiketeollisuutta.
Maailman ensimmäisen WordCampin järjesti Matt Mullenweg San Franciscossa vuonna 2006, ja siitä lähtien paikalliset yhteisöt ovat järjestäneet satoja WordCampeja. Tämän artikkelin kirjoittamishetkellä WordCampeja on järjestetty yhteensä 948 kappaletta – 71 eri kaupungissa, 65 maassa, 6 mantereella! Tarkista WordCamp-aikataulusta, milloin sinun alueellasi tapahtuu. 

WordCampeja
The first WordCamp was organized in San Francisco by Matt Mullenweg in 2006, and since then local communities around the world have organized hundreds of others. As of writing this post, there have been 948 WordCamps, across 71 cities, in 65 countries, on 6 continents! Make sure to check out the WordCamp schedule to see if there is one happening in your local area.

WordCampeja

WordCampeja

Miksi WordCamp Nordic on tärkeä

On useita syitä, miksi WordCamp Nordicia ei kannata jättää väliin 7.-8.3.2019 Helsingissä, Suomessa.

Ensinnäkin se on ensimmäinen laatuaan. Uusien ihmisten tuominen yhteen ensimmäistä kertaa on aina hauskaa. Tiedämme jo nyt odottaa yli 600 kävijää! Ja heistä 11 tulee meiltä Kinstalta. 

Toiseksi se on ainut WordCamp koko maailmassa, joka edustaa Tanskaa, Suomea, Islantia, Norjaa ja Ruotsia! 🇩🇰🇫🇮🇮🇸🇳🇴🇸🇪 Suomen muut WordCampit ovat olleet suosittuja ja menestyksekkäitä, joten taivas on rajana.

Ottaen huomioon tämän ainutlaatuisen tilaisuuden tärkeyden ja intohimomme jakamista kohtaan – olemme ylpeitä siitä, että Kinsta on WordCamp Nordic 2019:n Kultasponsori (Gold Sponsor). 

Contributor Day (7.3.2019)

Tapahtuma kestää kaksi päivää, joista ensimmäinen on niin sanottu Contributor Day 7.3.2019. Periaatteessa tämä tarkoittaa kokonaista päivää, jolloin on tarkoitus jakaa ideoita, ja voit pitää hauskaa käydessäsi kaikissa kojuissa! Aiheita, joista eniten keskustellaan, ovat esimerkiksi:

  • Hosting
  • Gutenberg
  • Helppokäyttöisyys
  • Yhteisö
  • WordPressin ydin
  • Design
  • Markkinointi
  • Polyglots ja WordPressin kääntäminen eri kielille
  • Teemat ja lisäosat

Conference Day (8.3.2019)

Itse konferenssi järjestetään toisena päivänä (8.3.), jolloin pidetään 24 puhetta ja esitelmää erilaisista mielenkiintoisista WordPressin uskomattomaan maailmaan liittyvistä asioista. Tässä puhujat ja puheiden aiheet:

  • Allan Halme: Integrating Multi-Lingual Products from a PIM to Woocommerce
  • Andrey Savchenko: Lessons from WordPress Core on How to (Not) Write Code
  • Antonio Villegas:Gutenberg Best Practices for WordPress Developers That Had No Time to Learn Javascript Deeply
  • Bjørn Johansen: Continuous Integration and Deployment with WordPress
  • Christian Nikkanen:Revamping a Local Media Giant’s Web Service with a React Single Page App
  • Dominik Schilling:State of WordPress Internationalization in 2019
  • Elisa Heikura:The Next Most Important Skill to Learn
  • Felix Arntz:Web Policies and Reporting – Defining Contracts Between Your Site and the Browser
  • Francesca Marano: Standalone Contributor Days: Help Make WordPress with Your Community
  • Jaakko Alajoki:Environmentally Friendly WordPress Development
  • Jenny Wong:Getting Ready for PHP7.2
  • Jonathan Sulo: The WordPress Plugins That Your Hosting Provider Fears
  • Julius Haukkasalo: 5 Big Mistakes I’ve Made as an Entrepreneur That You Can Avoid
  • Kristoffe Biglete: How We Grew Our Blog Mobile Traffic by 800%
  • Laura Hinkkanen: Content <3 Design (And Vice Versa)
  • Magne Ilsaas:WordPress at Scale Within the Norwegian Government
  • Marco Fernandes: Gutenberg Cloud: Your Blocks in the Cloud (For Every CMS)
  • Monica Solheim Slind: WordPress at Scale Within the Norwegian Government
  • Otto Kekäläinen: How to Investigate and Recover from a Security Breach – Real-Life Experiences with WordPress
  • Piccia Neri: UX for Everyone
  • Rian Rietveld:Who’s Afraid of ARIA?
  • Sarah Semark:Why I’m Building a Robot to Steal My Job
  • Taeke Reijenga: The Accessibility Business Case
  • Thomas Audunhus: Cache Is Keeping You from Reaching Your Full Potential as a Developer
  • Thomas Hurd:How Do You Create the (Almost) Perfect Multilingual Website?
  • Thor Andre Gretland:Gutenberg Cloud: Your blocks in the cloud (for every CMS)

Hanki ilmainen, kuvitettu oppaamme WordPressin nopeuttamiseksi

Kinsta on yksi WordCamp Nordicin esiintyjistä, ja se on valmistellut erityisyllätyksen kaikille niille, jotka haluavat parantaa WordPress-sivustonsa suorituskykyä. Jos et vielä ole nähnyt meidän opastamme WordPressin nopeuttamiseksi, olemme koonneet siihen yli 15 vuoden verran kokemusta ja kantapään kautta oppimiamme asioita. Nyt voit hankkia itsellesi ilmaisen, täysin kuvitetun kappaleen.

Opas WordPressin noeuttamiseksi

Opas WordPressin noeuttamiseksi

Käy Kinstan kojussa tapahtuman aikana ja nappaa opas mukaasi. Lupaamme, että se kannattaa!

Meillä on kojussamme myös muita yllätyksiä, joista et halua jäädä paitsi. Vinkki: Niihin saattaa sisältyä ilmaista hostingia ja keksejä. 🍪

Kuka on Kinsta?

Jotkut teistä saattavat kuulla meistä nyt ensimmäistä kertaa. Näin ollen alla tulee hiukan tietoja siitä, mitä me Kinstalla teemme ja kuinka voimme auttaa yritystäsi.

Kinsta tarjoaa ensiluokkaista hallinnoitua hostingia, joka on optimoitu WordPressiä varten. Noin seitsemän vuotta sitten huomasimme, ettei ollut helppo löytää WordPress-sivustolle hosting-palveluntarjoajaa, joka voisi taata tarvittavan tuvallisuuden, nopeuden ja stabiiliuden. Ajattelimme, että hosting-alalla tarvittiin korkeatasoisempaa palvelua, ja päätimme tehdä tähän muutoksen. Näin syntyi yritys, jossa mitään ei jätetä sattuman varaan.

Kinsta

Kinsta on koonnut maailman nopeimman alustan (pohjana Google Cloud), fantastisen muotoilutiimin ja ryhmän kokeneita WordPress-kehittäjiä. 

Nopeus on pakkomielteemme, turvallisuus ykkösasiamme ja skaalautuvuus yksi ainutlaatuisista ominaisuuksistamme. Käytössämme ovat resurssit kuten salamannopea PHP 7, MariaDB, uusin LXD-konttiteknologia ja kehittäjätyökalut kuten SSH ja WP-CLI. Uskomme, että olemme luoneet parhaan tarjolla olevan hallinnoidun WordPress-hostingin ratkaisun.

Nopeuden lisäksi olemme ylpeitä siitä, että meillä on asiantuntevin ja ammattitaitoisin asiakastukitiimi, jota markkinoilta löytyy.

Koko asiakastukitiimimme muodostuu WordPress-kehittäjistä ja Linux-insinööreistä, joista monet ovat hallinnoineet omia palvelimiin, luoneet teemoja ja lisäosia ja kehittäneet WordPressin ydintä. Näin ollen voit olla varma siitä, että saat meiltä asiantuntevia neuvoja ihmisiltä, jotka aktiivisesti käyttävät ja kehittävät WordPressiä. Heitimme roskakoriin vanhentuneen porrasmallisen asiakastukiajattelun. Jokainen Kinstan asiakas pääsee juttusille sen saman asiakastukitiimin kanssa, joka auttaa ja neuvoo myös suuryritys- ja Fortune 500 -asiakkaitamme. 

Ensiluokkainen asiakastuki ei riipu siitä, moniko ihminen sitä hoitaa, vaan siitä, kuinka hyvin he ratkaisevat minkä tahansa ongelman. 💪 Click to Tweet

Investoimme paljon aikaa ja resursseja myös siihen, että jaamme oppimaamme, tuomme yhteisöön uutta ja luomme yksityiskohtaisia oppaita ja tutoriaaleja! Tueto on valtaa, ja jokainen ansaitsee päästä tähän mukaan.

Tulet rakastamaan MyKinsta-hallintapaneelia

Kinstan hosting-palvelun erityisyyksiin kuuluu muutakin kuin nopeus ja asiakastuki. Emme olleet tyytyväisiä saatavilla oleviin hallintapaneeliratkaisuihin, joten loimme aivan oman, joka suunniteltiin yksinomaan WordPress-sivustojen hallinnointia varten. MyKinsta-hallintapaneeli on ainutlaatuinen monien ominaisuuksiensa ja helppokäyttöisyytensä ansiosta.

MyKinsta-hallintapaneeli

MyKinsta-hallintapaneeli

Ansaitse toistuvaa passiivista tuloa affiliaattiohjelmamme avulla

Kumppanien motivoiminen on meille tärkeää, ja ymmärrämme täysin, että sinun menestyksesi on meidän menestystämme. Tämän takia päätimme, ettemme aio luottaa kömpelöihin ulkopuolisiin affiliaattityökaluihin tai -palveluihin, vaan loimme itsellemme oman. Olemme kirjoittaneet yksityiskohtaisen artikkelin siitä, kuinka siirryimme MVP:stä lopulliseen tuotteeseen.

Kinstan affiliaattijärjestelmän avulla voit ansaita jopa $500 per saatu asiaka + 10% toistuva kuukausittainen provisio. Tätä parempaa diiliä et saa koko alalta! Affiliaattien käyttämä hallintapaneeli on samantyyppinen kuin MyKinsta, joten tunnet olosi kotoisaksi. Sinun ei tarvitse edes olla Kinstan asiakas liittyäkseksi. Rekisteröidy tänään ja ala koota passiivisia tuloja.

Kinsta affiliate dashboard

Kinsta affiliate dashboard

Kinstan kansainvälisyys ja paikallisuus

Menestys, jota olemme saavuttaneet kansainvälisesti, on saanut meidät tekemään palveluistamme paikallisia, jotta voimme palvella asiakkaitamme entistä paremmin. Englannin lisäksi sivustomme on saatavilla 11 kielellä:

  • Italia
  • Ranska
  • Espanja
  • Saksa
  • Portugali
  • Japani
  • Hollanti
  • Norja
  • Ruotsi
  • Tanska
  • Suomi

Norjan-, ruotsin-, tanskan- ja suomenkieliset sivustot ovat nyt olleet toiminnassa muutaman kuukauden ja niiden mukana tulevat blogit kasvavat nopeaa vauhtia. Sen lisäksi lisäämme sisältöä englanninkieliseen blogiin jatkuvasti. Näin ollen neuvomme ottamaan blogit seurantaan, jottet jää paitsi uutisista, oppaista tai tutoriaaleista, joita tekijämme julkaisevat koko ajan:

Sivuston ja blogin lisäksi teemme kovasti töitä sen eteen, että saisimme sekä MyKinstan että affiliaattijärjestelmään kuuluvan hallintapaneelin tehtyä paikallisemmaksi. Uskomme, että tämä on valmis muutaman kuukauden päästä.

Mitä tulee asiakastukeen, tarjoamme tällä hetkellä tukea englanniksi 24/7/365. Tukea on saatavilla myös saksaksi (9:00-17:00 CET), ranskaksi (7:00-15:00 UTC) ja hollanniksi (8:00-16:00 CET).

Mitä tulee laskutukseen, toistaiseksi ainoa hyväksymämme valuutta on USD. Olemme lähitulevaisuudessa ottamassa käyttöön seuraavat valuutat: EUR, NOK, SEK ja DKK sekä monia muita. 

Laita kalenteriin ylös!

WordCampin tapaiset tapahtumat ovat erinomaisia tilaisuuksia kaikille, jotka käyttävät WordPressiä joko ammattiympäristössä tai harrastuksena ja jotka haluavat tavata ja pallotella ideoilla. Jo pelkästään tämän takia olemme innoissamme osallistuessamme WordCamp Nordic 2019:ään.

Liity Kinstan tiimiin ensimmäisessä WordCamp Nordicissa! 5 maata, 🇩🇰🇫🇮🇮🇸🇳🇴🇸🇪 600+ kävijää ja 24 upeaa esiintyjää. Puhutaanpa WordPressistä. Click to Tweet

Toivottavasti tapaamme siellä! Muista pistäytyä kojullamme tervehtimässä meitä. 👋

17
Jaa