Joka päivä uutissivustot ja myöhäisillan televisioisännät tarttuvat Twitterissä, sosiaalisen median mikrobloggoaussivustolla, näkyviin twiitteihin näyttääkseen, mitä tämän päivän nopeatempoisessa maailmassa tapahtuu. Samalla esitellään Twitterin tilastoja. 

Twitter on uutissivustojen suosiossa, koska sen kautta voidaan lähettää reaaliaikaisia tietoja, mutta sitä suosivat myös markkinoijat, jotka käyttävät verkostoa tiedonhankintaan. Hashtag-tunnisteilla on helppo saada sosiaalista palautetta yrityksen palveluista ja tuotteista. 

Mitä tulee Twitteriä koskeviin faktoihin ja tilastoihin, mikään ei ole saanut enemmän huomiota yrityksen perustamisen jälkeen kuin se, että yksittäisen twiitin merkkimäärä on tuplaantunut 140:stä 280:een. 😮Mitä syvemmälle Twitterin tilastoihin sukeltaa, sitä selvemmäksi sen tärkeys käy.

Twiitti historiassa

Kaikkien aikojen ensimmäisen twiitin lähetti Jack Dorsey 21.3.2006, kun Twitter kulki nimellä “twttr” eikä sitä ollut vielä julkaistu. Twitter, jonka samassa kuussa kehittivät Dorsey, Evan Williams, Noah Glass ja Biz Stone, avattiin yleisölle vasta saman vuoden heinäkuussa. 

Jos olet kiinnostunut yrityksen perustamisesta, Nick Biltonin Hatching Twitter: A True Story of Money, Power, Friendship, and Betrayal on lukemisen arvoinen teos.

Hatching Twitter

Hatching Twitter

Siitä, oliko Twitterillä merkittävä rooli Arabikeväässä tai muissa mailman valtataisteluissa, kuten vuoden 2009 Moldovassa tai Eguptin vallankumouksessa 2011, eivät edes tutkijat ole yksimielisiä. Se on kuitenkin varmaa, että monet uskovat “Twitterin vallankumouksiin” (“Twitter Revolutions”). 

Kun valtaapitävien kanssa erimieliset taistelivat Egyptissä 2011, he kommunikoivat 140 merkin välityksellä. Silloin, kun internet oli viimeiset noin 11 vuotta tyytynyt mikrobloggaamiseen, tyhjän puhumiseen ja vallankumouksien tukemiseen 140 merkin avulla, Twitter kaksinkertaisti luvun.

Kyseinen sosiaalisen medial alusta on nyt, ilman epäilyksen häivää, Amerikan presidentin Donald Trumpin suosiossa. Hän ja hänen varhaisaamun twiittinsä, joissa hän varoittaa mailman johtajia, erottaa Valkoisen talon työntekijöitä ja osallistuu suoraan keskusteluun tukijoidensa kanssa, ovat pahamaineisia. Google Chromen laajennus “Make Trump Tweets Eight Again” on asentamisen arvoinen, jos olet #OverIt.

Tervetuloa Valkoiseen taloon

Tervetuloa Valkoiseen taloon

Twitter käyttäjädemografiat

Vaikka Twitterissä on yli 1,3 miljardia tiliä, sillä on vain noin 335 miljoonaa aktiivista käyttäjää kuussa. Kuitenkin suunnilleen Amerikan presidentinvaaleista 2016 lähtien Twitterin päivittäiset käyttäjämäärät ovat nousseet jopa kymmeniä prosentteja (toki tämä muuttuu kaiken aikaa). 

Twitterin aktiiviset päivittäiset käyttäjämäärät

Twitterin aktiiviset päivittäiset käyttäjämäärät (kuvalähde: Recode)

Twitterin 335 miljoonasta aktiivisesta käyttäjästä vain noin 69 miljoonaa sijaitsee Yhdysvalloissa. Se, että Twitteriä voi käyttää 40 eri kielellä, on varmasti ollut yksi syy sen kansainväliseen suosioon. Yhdysvalloissa on silti eniten Twitterin käyttäjiä. Toisena vertailussa on JApani ja kolmantena Yhdistyneet kuningaskunnat.

Yhdysvalloissa noin 24% aikuisista käyttää Twitteriä, ja heistä 45% kuuluu 18- 24-vuotiaiden ikäryhmään. 

 

Aikuisten Twitterin käyttö

Aikuisten Twitterin käyttö

Suosituinta ikäryhmää kummallisempi Twitter-tilasto on se, kuinka moni käyttäjistä ei ole ihminen.

Noin 15% Twitterin käyttäjistä on botteja. Kun Twitter hiljattain julkaisi 2018 Q2 -tuloraportin, kävi ilmi, että se menetti hiljattain miljoona aktiivista kuukausittaista käyttäjää yrittäessään tehdä itsestän “terveempää” poistamalla botit ja spammia harrastavat tilit. Tunnetko piston?

Tyhjennyksen jälkeen toimitusjohtaja Dorsey menetti seuraajistaan 200 000 ja Twitterin virallinen tili menetti 7,7 miljoonaa seuraajaa.

Twitterin käyttötilastot

Noin 46% Twitterin käyttäjistä käyttävät sitä joka päivä ja 66% kirjautuu sisään ainakin kerran viikossa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että jokainen heistä twiittailee. Vuonna 2014 tehty tutkimus paljastaa, ettei 44% Twitterin “käyttäjistä” ole twiitannut kertaakaan.

Twitterin sisäänkirjautumistilastot

Twitterin sisäänkirjautumistilastot

Twitterin käyttäjistä 74% käyttää sitä uutisten kuulemiseen, mikä on noin 15% enemmän kuin vuonna 2017.

Uutisia Twitterin kautta

Uutisia Twitterin kautta

Twitterissä seurataan uutisia erityisesti siksi, että uutiset usein tulevat sinne ensimmäisenä. Se on hyvä uutisalusta myös siksi, että toimittajat ja journalistit ovat siellä aktiivisia. Itse asiassa journalistit muodostavat 24,6% varmennetuista tileistä.

Twitterin varmennettu profiili

Twitterin varmennettu profiili (@kinsta)

Nämä tilit, jotka Twitter toi käyttäjilleen vuonna 2016, sallivat suosittujen käyttäjien ja ihmisten tileille “verified”- eli “varmennettu”-tunnisteen. Se tarkoittaa, että kyseisen tilin todella omistaa kyseinen henkilö. Tämä otettiin käyttöön sen jälkeen kun Kanye West vuonna 2009 kritisoi Twitteriä feikkitileistä. 

Mutta onnea vain, jos tahdot varmentaa tilisi, vaikka “ansaitsisitkin” sen. Sivu, jonka kautta varmennusta haetaan, on ollut poiss käytöstä pitkään. Ilman sisäpiirikontakteja on epätodennäköistä, että tiliäsi varmennetaan lähiaikoina. 

Twitterin käytön kruununjalokivi lienee se, että se on monen maailmanjohtajan valitsema alusta: 83%:lla on virallinen tili. Kuten mainittu, presidentti Trumpin tilit (@POTUS ja @realDonaldTrump) ajavat sekä Twitterin käyttöä että uutissyklejä eteenpäin, sillä hän twiittailee onesta henkilökohtaisesta sekä poliittisesta aiheesta.

Twitterin mikrobloggausluonne ja alustan suunnittelu on ohjattu kohti kännykkäkäyttöä (joka muutenkin kasvaa pöytäkonekäyttöön verrattuna internetin käyttäjien keskuudessa). Noin 80% ihmisistä käyttää Twitteriä mobiililaitteilla, joilla tapahtuu myös 93% videonkatsomiskerroista.

Käyttäjien kännykkäpainottuneisuudesta johtuen Twitter on julkistanut kevytversion niille, jotka asuvat kehitysmaissa. Kevytversio vaatii vain 3 MB muistia, käynnistyy 30% nopeammin kuin tavallinen sovellus ja käyttää 70% vähemmän dataa. Julkaisun jälkeen Twitter huomasi 50% enemmän twiittejä Twitter Litestä kuin perussovelluksesta.

Twitter Lite

Twitter Lite

Huolimatta passiivisten tilien määrästä ja siitä, että yhdellä Twitter-käyttäjällä on keskimäärin vain 707 seuraajaa, 456 000 twiittiä lähetetään joka minuutti – eli noin 656 miljoonaa joka päivä. Vuonna 2011 twiittejä oli noin 200 miljoonaa joka päivä, eli noin 10 miljoonaa sivua sisältävän kirjan verran!

Ja twiitit kasaantuvat nopeasti. Kului vain kolme vuotta, kaksi päivää ja yksi päivä ensimmäisestä twiitistä miljardinteen twiittiin. Kun Twitter on saanut momentumin puolelleen, miljardi twiittiä tuli täyteen viikossa, ja nyt ei kestä kuin 36 tuntia, ennen kuin käyttäjät ovat saaneet aikaan seuraavan järjettömän miljardin twiitin sisältömäärän.

Juuri nyt Twitter saa kaksi miljardia hakukyselyä päivässä. 

Twitter saa kaksi miljardia hakukyselyä päivässä! 😲 Jos et vielä käytä sitä markkinoinnissa, sinun pitäisi aloittaa. Klikkaa twiitataksesi. Click to Tweet

Hashtag-tunnisteet ja Twitter-tilastot

Hashtag-tunnisteet ovat niin syvällä Twitterin käytössä, että niistä on muodostunut välttämätön Twitterin ominaisuus. Koska viikottain julkaistaan miljardeja twiittejä, tunnisteet ovat välttämättömiä käyttäjille, jotka etsivät haluamiaan asioita ja aiheita. 

Periaatteessa hashtagit mahdollistavat sen, että muut näkevät, mitä kukakin jostain aiheesta sanoo. Kun käyttäjä klikkaa hashtagia, kaikki sillä hashtagilla merkityt julkiset twiitit tulevat näkyviin. Jos monessa twiitissä samalla alueella on sama hashtag, siitä tulee yksi alueen “trending”- eli “suositut”-listan aiheista. 

Suositut aiheet näkyvät käyttäjän ruudun vasemmassa alanurkassa tietokoneella ja suurennuslasikuvakkeen alla mobiililaitteessa. Jos samaa hashtagia käytetään ympäri maailmaa, siitä tulee yksi maailmanlaajuisesti suosituista aiheista.

Yhden hashtagin käyttöennätys 24 tunnin sisällä on ennalta-arvaamaton: #AlDubEBTamangPanahon, 40 706 392 käyttöä. AlDub on filippiiniläinen julkkispariskunta.

Vastoin yleistä luuloa Twitterissä ei alun perin ollut hashtageja lainkaan. Twitterin käyttäjä Chris Messina, teknologian ja avoimen lähdekoodin puolestapuhuja, ehdotti punnan merkkiä (josta myöhemmin tuli hashtag) keräämään samantyyppistä sisältöä yhteen.

Twitterin hashtag

Twitterin hashtag

Punnan symbolia käytettiin hashtaginä elokuussa 2007 ensimmäisen kerran. Twitter etsi tuolloin tapaa ryhmitellä sisältöä. Messinan alkuperäinen idea oli, että ne toimisivat metadatan tavoin antamalla lisätietoa twiitistä. Kaikki eivät pitäneet ideasta, ennen kuin se otettiin laajempaan käyttöön.

Käyttöönoton jälkeen hashtageja käytettiin twiittien keräämiseen, keskusteluihin liittymiseen ja sosiaaliseen kuunteluun. Mutta aivan kuin Instagramissa, myös Twitterissä hashtageja voi käyttää liikaa. Tietyn pisteen jälkeen hashtagien käyttö vähentää ihmisten mielenkiintoa. 

Buffer-tutkimus hashtageista paljastaa mielenkiintoisia Twitter-tilastoja. Esimerkiksi twiitit, joissa on hashtageja, saavat kaksi kertaa niin paljon reaktioita kuin ne, joissa ei ole. Twiitit, joissa on hashtageja, uudelleentwiitataan 55% todennäköisemmin kuin twiitit, joissa ei ole. Tämän lisäksi tutkimuksessa paljastui, että yhden tai kahden hashtagin twiitit saivat 21% enemmän reaktioita kuin ne, joissa niitä oli enemmän. 

Montako hashtagia?

Montako hashtagia?

Oletko epävarma siitä, mitä hashtageja kannattaa käyttää? Käytä RiteTagin kaltaista työkalua nähdäksesi, mitkä hashtagit ovat suosituimpia, mitkä nähdään heti ja mitkä nähdään ajan kanssa. 

Suosittuja Twitter-hashtageja

Suosittuja Twitter-hashtageja

Twitter yrityksille

Vaikka Twitter tunnetaan nopean sisällön kanavan, mikä yleensä saa yritykset välttämään mainostamista, sillä on iso rooli yritysten keskuudessa. Erityisen tärkeä se on PK-yrityksille, jotka haluavat sosiaalisen median näkyvyyttä.

Pari tavallista Twitter-tilastoa paljastaa hyvin, miksi näin on. Keskiverto Twitter-käyttäjä seuraa viittä yritystä ja 80% heistä on maininnut twiitissä jonkin brandin.

Brandit Twitterissä

Brandit Twitterissä

Mikä tärkeämpää, Twitterin mukaan 54% käyttäjistä on nähnyt brandin twiitissä ja toiminut sen perusteella – esimerkiksi käynyt yrityksen nettisivuilla, etsinyt brandia netistä tai uudelleentwiitannut yrityksen twiittejä. Uudelleentwiittauksessa on sekin tärkeä puoli, että yksi kolmesta yritystä seuraavasta Twitterin käyttäjästä on uudelleentwiitannut brandin twiitin, mikä luo sille arvokasta näkyvyyttä.

Ja sama pätee toisin pain: 77% Twitterin käyttäjistä suhtautuu positiivisemmin, kun yritys vastaa twiitteihin. 

Twitter asiakaspalvelussa

Sen lisäksi, että Twitterissä voi kuunnella asiakkaita sosiaalisessa ympäristössä ja pitää kilpailijoiden toimia silmällä, sitä voi (ja pitäisi) käyttää myös asiakaspaveluun. Itse asiassa asiakaspavelukeskustelut ovat nousseet 250%. Tämä johtunee siitä, että 85% of Twitter users pitää tärkeänä sitä, että yritys tarjoaa asiakaspalvelua Twitterissä.

Asiakaspalvelun tarjoaminen alustalla ei riitä. Twitterin tietojen mukaan 60% asiakkaista odottaa, että brandit vastaavat tunnin sisään. Valitettavasti yritysten keskimääräinen vastausaika ei kykene tähän – se on tunti 24 minuuttia.

Twitter-markkinointi

Twitter on loistava alusta brandin yksilökohtaisen tyylin ja äänen esittelemiseen. Esimerkiksi Wendy’s-ravintolaketjun Twitter-tili tunnetaan muiden pikaruokaketjujen leikkimielisestä pilkkaamisesta, kun taas KFC:n Twitter-tili pysyy 11:n yrtin ja ja mausteen (11 herbs & spices) brandissa siten, että se seuraa Spice Girlsien tilejä sekä kuutta Herb-nimistä miestä.

KFC:n Twitter-strategia

KFC:n Twitter-strategia

Noin 93% niistä, jotka seuraavat pk-yrityksiä Twitterissä, aikovat ostaa niiltä jotain, ja 69% on jo ostanut yritykseltä jotain nähtyään mainoksia ja tiedotuksia Twitterissä.

Twitter-mainonnan edut

Videoiden suosio on noussut kaikilla alustoilla, joten ei ole yllätys, että videot ovat olleet Twitterin suurin liikevaihtoa kasvattava mainosformaatti vuodesta 2016 alkaen. Se muodostaa yli 50% Twitterin mainostuloista.

Yrityksen Q2 2018 -tuloraportista näkyy, että maksu per reaktio (cost per engagement, CPE) laski 32% vuodentakaisesta, mikä vaikutti videon nousuun suosituimpana formaattina. Videoilla on yleensä matalampi CPE kuin muilla formaateilla.

Kaiken kaikkiaan Twitterin mainoksiin reagoidaan entistä helpommin, 81% vuoden 2018 toisella kvartaalilla verrattuna 69% ensimmäisellä. Tämän takia on odotettavissa, että markkinoijat kuluttavat entistä enemmän raha Twitter-videoihin seuraavan vuoden aikana.

Twitterin videomainosformaatteihin sisältyy:

  • Maksulliset videot (promoted videos), joista markkinoijat maksavat ja jotka näkyvät ihmisille, jotka eivät muuten niitä näkisi
  • Striimattavat videomainokset (in-stream video ads), eli lyhyet mainospätkät, jotka näkyvät ennen julkaisijan omaa videota
  • Videosponsorointi (video sponsorships), jossa Twitter myy spotteja julkaisijoille live-näytöksissään (esimerkiksi Major League -pelien reaaliaikaisessa striimissä)

Näiden mainontaformaattien tehon todistavat Twitter-tilastot. Käy ilmi, että käyttäjät, jotka katsovat maksullisia videoita, ostavat brandin tuotteita 28% todennäköisemmin.

Twitter-videoiden numeroita

Twiitit, joissa on kuvia, uudelleentwiitataan 150% todennäköisemmin, mutta videot ovat aivan oma lukunsa. Twiitit, joissa on videota, uudelleentwiitataan kuusi kertaa enemmän kuin kuvatwiittejä ja kolme kertaa enemmän kuin GIF-tiedostoja.

Videotwiitit ovat lisääntyneet yli 50% vuodesta 2016, ja 41% käyttäjistä pitää Twitteriä parhaana alustana, jonka kautta löytää uutta videosisältöä. Facebook ja Instagram ovat vielä aggressiivisempia videon suhteen, mutta Twitterissäkin on ollut 1 300 reaaliajassa striimattua tapahtumaa jay li 30 live-kumppanuutta – joista suurimpaan osaan kuului reaaliaikainen striimaus.

Twitterin talouden ymmärtäminen

Twitterin toisen kvartaalin luvut vuonna 2018 näyttävät, että yritys ansaitsi nettona $100 miljoonaa. Ensimmäisellä kvartaalilla sama luku oli $61 miljoonaa. Tämä oli kolmas kvartaali peräjälkeen, kun Twitterin tulos on ollut positiivinen.

Twitterin tulot

Twitterin tulot (Kuvalähde: Recode)

Twitterin liikevaihto kasvoi 24% edellisvuodesta: $711 miljoonaa vuoden 2018 toisella kvartaalilla. $601 miljoonaa tuli mainoksista. Noin puolet tästä oli Yhdysvaltojen liikevaihtoa, $367 miljoonaa. Siinä on noin 10% nousu. Yhdysvaltojen mainonnan osuus tuloksesta oli noin $293 miljoonaa.

Yhteenveto

Mitä tulee Twitterin tärkeisiin ja mielenkiintoisiin tilastoihin, on muutama, jotka on pakko mainita pelkän hulluuden perusteella. Esimerkiksi se, että Katy Perryllä (@katyperry) on eniten Twitter-seruaajia: 107 miljoonaa. Hän oli ensimmäinen ihminen, joka rikkoi 100 miljoonan seuraajan rajan.

Rajan ovat rikkoneet myös Justin Bieber (@justinbieber), jolla on 104 miljoonaa seuraajaa, sekä Yhdysvaltojen entinen presidentti Barack Obama (@BarackObama), jolla on 102 miljoonaa seuraajaa. Vertailun vuoksi presidentti Trumpilla on reilu 53 miljoonaa seuraajaa.

Twiitti, josta on tykätty eniten, on Obaman lähettämä. Se on sitaatti Nelson Mandelalta ja sillä on 4,5 miljoonaa tykkäystä.

Uudelleentwiitatuin twiitti sen sijaan on käyttäjä Carter Wilkersonin (@carterjwm) lähettämä. Hän kysyi Wendy’s-pikaruokaketjun Twitteri-tililtä, montako uudelleentwiittausta hänen olisi kerättävä, jotta hän saisi ilmaiset kananugetit.

Vastaus: 18 miljoonaa uudelleentwiittausta. Hän ei päässyt tavoitteeseen vaan jäi 3,6 miljoonaan. Niitä oli niin paljon, että hän pääsi vieraaksi Elleniin ja Katy Perryn musiikkivideoon – sekä kananugetit koko vuodeksi.

Netin syövereissä on vaikka minkälaisia Twitter-tilastoja, joten jos et löytänyt suosikkiasi tästä listasta, jaa se kanssamme alla olevassa kommenttiosiossa!

13
Jaa